Diamonds are forever?

Some believe that the more expensive ring you receive from your upcoming spouse, the more strongly they are committed to the relationship. Especially women "should want" diamonds, platinum, or an expensive ring altogether.

Diamonds however carry a clear ethical problem, so it is difficult to understand why anyone considering that would want wear them?

And where was this idea from Corinthiens forgotten: 

"Love does not boast, it is not proud"

By Bean & Crumpet
-------
Jotkut uskovat, että mitä kalliimman sormuksen tulevalta puolisoltaan saa, sitä vahvemmin tämä on sitoutunut suhteeseen. Erityisesti naisten "kuuluu" haluta timantteja, platinaa tai ylipäätään kallis sormus.

Timantteihin liittyy kuitenkin selkeä eettinen ongelma, joten on vaikea ymmärtää, miksi kenenkään ajattelevan ihmisen kuuluisi haluta niitä kantaa?

Olen myös hitusen kyynisenä miettinyt nykyisten avioerotilastojen valossa, että onko sormus vain yksi tapa ottaa suhteesta kaikki taloudellinen hyöty irti..?

Ja minne unohtui Korinttolaiskirjeen ajatus: 

"Rakkaus ei kersku, ei pöyhkeile"

By Bean & Crumpet

Question and answer

On mielenkiintoista huomata, miten erilaisia kosintatapoja ihmiset pitävät parhaina. Tämä ajatus käy selväksi, kun lukee tätä Kauneus & Terveys-lehden artikkelia. Toiset vannovat ”perinteisen” kosinnan nimeen, missä mies polvillaan pyytää naista puolisokseen. Toisille erikoinen kosinta (esim. kuumailmapallossa) on se täydellinen juttu. Jotkut haluavat hoitaa asian mahdollisimman koruttomasti vain alta pois.

Itse olen aina vierastanut ajatusta edessäni konttaavasta miehestä, enkä ole ymmärtänyt, miksi mies ”kuuluisi” kysyä naimalupaa tulevalta apeltaan, jollei nainen nyt sitten satu vielä asumaan kotona. Minusta tuntuukin siltä, että naisten ajatus romantiikasta näissä tilanteissa on jotenkin ulkoa saneltu, jostain opittu. Että omia aivoja tai tunteita ei uskalleta kuunnella, vaan odotetaan siltä omalta Putkimies-Patelta samanlaista käytöstä, kuin esim. rakkausromaanien sankareilta. Lieneekö realistista, kysynpä vaan? :)

Sama koskee tietysti itse häätapahtumaa. Toiset parit vihkaisevat toisensa avioliiton satamaan maistraatissa lounastunnilla. Toiset parit järjestävät jättihäät kaikkine kommervenkkeineen. Toiset tahtovat pienen, intiimin juhlan. Tärkeintä silti lienee, että juhla on parin näköinen.

Olenkin kauhulla seurannut tämän keskustelupalstan vouhotusta. Mistä on syntynyt ajatus siitä, että hääpäivä on naisen (!) elämän tärkein päivä? Ei siis parin siihenastisen yhteisen elämän tärkein päivä, vaan naisen. Mihinkäs se mies unohtui? Ja milloin nämä naiset aikovat kasvaa aikuisiksi, jos unelmien täyttymys on ”päivä prinsessana”? :) Ei ihme, että palstalla on oma ketju niille avioliiton satamaan purjehtineille ”rouville”, joilla on häiden jälkeen ”tyhjä ja ontto olo”.

Ehkä itse häätapahtuma, vaikka kuinka grandiöösi se olisikin, ei täytä suhteen sisäistä tyhjyyttä, vaan pikemminkin tuo sen vielä korostuneemmin esiin, varsinkin kun juhlan jälkeinen arki taas koittaa. Ehkä itse häätapahtumaan ei pitäisi ladata niin valtavasti odotuksia, paineita ja toiveita. Ehkä tärkeintä olisi löytää paras tapa juhlistaa parin rakkautta toisiinsa, eikä viettää juhlia, joiden tärkeimpänä tarkoituksena on ”panna paremmaksi kuin serkkutytön häät”. Ehkä silloin arki häiden jälkeenkin voi jatkua onnellisena..

By Crumpet