Barry: "It's just, I just realized, we have been really, really selfish. You see, weddings are not for the bride and groom, they are for the relatives and friends, and you know, old aunties and grannies. People sort of rely on that kind of a day. I can't deprive them of it. You know, take my auntie Lillian, for instance. I mean, probably the last time she gets out of the house."
This article in Daily Mail really made my day :)
We humans seem to have an inborn need to believe in something. Some base their whole life on believing in human kindness. Some believe in meanness. Some believe in a diet of some sort or love, relationship, work, exercise, shopping, alcohol or sex. But out of all beliefs only religion makes one go out to the streets and squares to spread their conviction. Why is that? Still it often feels that ones belief in something is as strong as any religion. Same ecstatic feeling that is often connected with religion can easily be associated with any belief. Many of us knows closely for example an Atkins-believer or perhaps a work/achievementholic who just can’t stop japing about the most important content in their lives. Person like this often want others to believe in their choices and “convert” others to follow them. But usually this is as far as their conversion work goes (unlike some religious people) or perhaps some spreading of the word in the internet’s web forums :)
But only the religious ecstasy can make one leave ones job /education and preach in the metro to perfect strangers. When one believes in something one tends to think that that belief will save one, change ones life and generally make life and them better. How ever, often that does not happen, not even to religious people. What is there to do, when one looses ones beliefs and conviction? Should one try to find new, better things to believe in to, or give up believing altogether?
--------------------
Ihmisellä tuntuu olevan sisäsyntyinen tarve uskoa johonkin. Jotkut perustavat elämänsä siihen, että he uskovat ihmisten hyvyyteen. Toiset pahuuteen. Jotkut uskovat johonkin tiettyyn ruokavalioon tai rakkauteen, ihmissuhteeseen, työhön, alkoholiin tai seksiin. Silti kaikista uskomuksista, joille ihminen elämänsä voi perustaa, vain uskonto saa ihmiset siirtymää kaduille ja toreille, julistamaan ja levittämään omaa uskomustaan. Miksiköhän näin?
Usein kuitenkin tuntuu, että ihmisten uskomus johonkin voi olla yhtä vahva, kuin jokin uskontokin. Sama hurmos, mikä liittyy uskontoon, voi hyvinkin liittyä johonkin uskomukseen. Varmaan monilla meistä on lähipiirissään esim. Atkins -uskovainen tai työ/suorittajanarkomaani, joka jauhaa jauhamasta päästyään tästä hänen elämänsä tärkeimmästä sisällöstä. Tällainen ihminen haluaa myös muiden uskovan tämän elämäntavan täydellisyyden ja haluaa "käännyttää" muutkin sen piiriin. Mutta tähän tämä käännytystyö yleensä rajoittuukin, (toisin kuin uskovilla) korkeintaan omaa uskomusta pyritään levittämään esim. netin keskustelupalstoilla :)
Mutta vain uskonnollinen hurmos saa ihmisen jättäytymään pois töistä tai lopettamaan opiskelun ja saarnaamaan vaikkapa tuntemattomille metrossa. Uskoessamme johonkin ajattelemme tämän seikan "pelastavan" meidät, muuttavan elämämme ja tekevän siitä parempaa. Usein näin ei kuitenkaan käy, edes uskovien elämässä. Mitä tehdä, kun menettää uskonsa ja uskomuksensa? Pitäisikö etsiä uutta ja parempaa vai luopuako uskomasta kokonaan?
By Crumpet
