Roskalava ilmestyi taloyhtiömme pihaan viime perjantaina, kuten oli ilmoitettu. Perjantaina puuhasimme juhlia, joten silloin emme ehtineet. Lauantaina juhlimme. Sunnuntaina myrskysi. Mutta maanantaina saimme aikaan.Vinttikomerosta raahasimme kaiken (paitsi yhden tietokonemonitorin, jota ei saa lavalle viedä) roskan lavalle. Sen tehtyämme purimme vielä yhden kaapin kotoamme, sillä seuraavana kodin parannusprojektina meillä on edessä kaappiremontit. Kaikkea tätä tehdessämme en voinut olla ihailematta miestäni. Siinä hän painoi, kuin pieni tuulispää, raskaan työpäivän jälkeen. Ja hyväntuulisena, kuten aina.
Illalla istuskelimme sohvalla ja juttelimme siitä, miten mukavaa meistä on tehdä näitä parannuksia yhdessä. Ja siitä, miten mennyt elämä eroaa nykyisestä - miten molempien aiemmat kumppanit eivät a) olisi voineet luopua mistään romusta ja b) miten heidän kanssaan ei edes tällaista suhteellisen kokoista urakkaa olisi jaksanut tehdä, sillä he eivät olisi siihen osallistuneet.
Rakkaudella on huima vaikutus. Se saa työn ja raadannan tuntumaan leikiltä. Ja mitä enemmän pari jaksaa tehdä töitä ja raataa yhdessä, sitä enemmän he toisiaan rakastavat.
By Crumpet
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti