There's just one small point

Tuossa taannoin Helsingin Sanomat haastatteli miestä, joka vuokrasi vintage-autoaan hääparien kuljetukseen. Jutussa hän mainitsi, että nykyisin yhä useampi pariskunta kertoo hänelle aloittaneensa suhteensa internetissä.

Netti on hyvä paikka tavata, siinä missä muutkin. Sähköiseen viestintään liittyy kuitenkin pari ongelmaa: väärinkäsitysten vaara (kun toinen ei ole oikeasti läsnä) ja huijatuksi tulemisen vaara (ihminen esittää muuta, mitä oikeasti on), sillä onhan inhimillistä esittää olevansa hauskempi, seksikkäämpi, kiinnostavampi, kulturellimpi, sosiaalisempi, kiltimpi tai vaikka lapsirakkaampi kuin onkaan. Kun elämä siirtyy IVR:stä IRL:ään, alkaa todellisuus pikkuhiljaa paljastua..

Netissä alkaneeseen suhteeseen liittyy myös muita riskejä: paljon nettiä käyttävilla on usein myös netissä oma, kumppanilta salattu elämänsä. Chatataan eri palstoilla, jolloin mukava voi olla (kevyttä) flirttiä, pidetään yllä lukuisia nettiprofiileja tai vaikkapa twitataan, salassa kumppanilta.

Entäpä jos suhde on alkanut niin, että toinen/molemmat ovat olleet parisuhteessa ja salaa kumppaniltaan aloittaneet nettisuhteen, joka sittemmin on siirtynyt IRL:ään? Miten tällaiseen ihmiseen voi koskaan luottaa? Jos hän teki niin entiselle kumppanilleen, miksei myös nykyiselleen?

Lisäksi on hyvä miettiä, miten tervettä on istua koneen ääressä päivät pääksytysten? Millainen kumppani/ vanhempi tällainen ihminen on? Ystäväni kertoi, että hänelle oli parisuhdeterapeutti sanonut nuorten parien (ja yhä enenevissä määrin myös vanhempien pariskuntien) suurimpana parisuhteiden ongelmanaiheuttajana olevan netissä tai tietokonepelejä pelattaessa vietetty aika. Hänen ohjeensa oli ollut: ei konetta kotiin. Neuvo on tietysti kärjistetty, mutta netti- tai peliaddiktio ei ole mikään vitsi, ainakaan kumppanin näkökulmasta. Kun toinen harhailee käytännössä kaiken vapaa/hereilläoloaikansa virtuaalimaailmassa, eikä häneen saa mitään kontaktia, alkavat eväät olla vähissä.

Minulle ei riittäisi sähköinen suhde, edes parisuhteen alussa, vaan haluan rakkaani lähelleni. Haluan koskettaa, jutella, nauraa tai vaikka olla vain hiljaa, fyysisesti samassa tilassa. Onneksi olemme niin onnekkaita, että se on mahdollista. En myöskään halua olla parisuhteen kolmas pyörä, hyvänä kakkosena koneen jälkeen. Valitettavasti monet joutuvat tyytymään siihenkin..

Mietittäväksi jääkin, tunnistaako ihminen itsessään IVL:n ongelmat? Huomaako hän kärsivänsä netti- tai peliaddiktiosta, ennen kuin se aiheuttaa ongelmia ystävyys- tai parisuhteelle? Ja onko hän valmis tekemään asialle jotain? Tässäpä pieni haaste: B&C vietti taannoisella Nykin lomallaan kaksi viikkoa täydellisessä netti/tietokoneselibaatissa, eikä tehnyt edes tiukkaa :) Pystytkö samaan?

By Crumpet